Verkkokauppa-alustamme uuden alustasukupolven kehittäminen oli monen eri osaston yhteinen ponnistus. Uudistunut Oscar eCommerce tuo asiakkaillemme uudenlaista selkeyttä ja kustannustehokkuutta.

”Tämä olisi voinut olla vain tuotekehityksen oma projekti, mutta teimme tietoisen valinnan, että tämä on jotain enemmän.”

Näin kuvailee tuotepäällikkömme Aleksi Luukko projektia, jossa kehitimme verkkokauppa-alustastamme Oscar eCommercesta täysin uuden alustasukupolven. Projekti on ollut Oscarin verkkoliiketoiminnan historian suurin uudistus, ja siinä hyödynnettiin laajasti oscarilaisten erilaisia osaamisia ja vahvuuksia.

Esimerkiksi järjestelmän automaatioissa käytettiin kehittäjätiimin asiantuntemusta, ja konsultit katsoivat kokonaisuutta asiakkaan ja palvelumuotoilun näkökulmasta.

”Ydinporukka oli oman liiketoiminnan väkeä, mutta olemme tehneet valtavasti yhteistyötä läpi koko talon. Se on tuottanut merkittävästi hyvää, sillä sitä kautta olemme pystyneet hakemaan eri aihepiirien parhaita käytäntöjä”, Luukko kertoo.

Selkeyttä ja automaattisia päivityksiä

ECommercen uusi alustasukupolvi on alusta koko verkkoliiketoiminnalle, ei vain verkkokaupalle. Alustan kehittäminen alkoi syyskuussa 2023, ja nyt ensimmäiset asiakkaat ovat päässeet jo ottamaan järjestelmän käyttöönsä.

Vanha alustasukupolvi oli ehtinyt kehitysprojektin alkaessa jo kypsään 15 vuoden ikään, ja matkan varrella siitä oli rakentunut erilaisten kerrostumien sekava kokonaisuus. Asiakkaille tehdyt toteutukset olivat projektimaisia, ja asiakaskohtaisia räätälöintejä oli paljon.

Uuden järjestelmän kehityksessä tähdättiinkin teknologian modernisointiin. Vanhasta rakenteesta luovuttiin ja päällekkäisyyksiä karsittiin.

”Vanhasta järjestelmästä tuli aikojen saatossa sillisalaatti, jossa ei ollut enää päätä eikä häntää. Esimerkiksi tuotekuvien näyttämiseen saattoi olla viisi eri lähestymistapaa, jotka kaikki oli toteutettu, kun niitä oli toivottu. Nyt niistä on valittu alan standardien mukaan paras vaihtoehto”, Luukko kertoo.

Asiakkaille haluttiin tuoda erityisesti selkeyttä ja kustannustehokkuutta. Lisäksi uusi alusta pysyy aina ajan tasalla automaattisten päivitysten ansiosta. Vanhassa järjestelmässä päivitykset piti tehdä manuaalisesti, ja päivitysprojektit olivat raskaita.  Uudessa järjestelmässä asiakkaat saavat uusimmat päivitykset aina automaattisesti ja tasaisesti käyttöönsä.

”Näin asiakas ei jää kehityksestä jälkeen missään vaiheessa. Projekti siirsi meidät SaaS-malliin, kun raskaita päivitysprojekteja ei enää tarvita. Asiakkaan investoinnit kanavoituvat niihin juttuihin, jotka tuottavat heidän liiketoiminnalleen aitoa lisäarvoa”, Luukko iloitsee.

Verkkokauppa-alustan kehittäminen oli hyppy tuntemattomaan

ECommercen uudistusprojekti on ollut Luukon mukaan tiimille kuin hyppy tuntemattomaan. Vastaavia siirtymiä ei aiemmin ole ollut.

”Tiesimme suurin piirtein, minne halusimme mennä, mutta emme oikein sitä, mitä reittiä sinne pääsemme.”

Tiimi pääsi myös oppimaan matkan varrella paljon uutta. Tämän vuoksi projektin lähestymistapa pidettiin Luukon mukaan ketteränä ja suunta mahdollisimman pitkään avoimena, jotta muutoksia oli mahdollista tehdä myös kesken projektin, kun tietoa karttui lisää.

”Yhdessä miettimällä onnistuimme, ja lähestymistapa oli jälkikäteen ajateltuna varsin toimiva. Oli myös hienoa, että porukkaa oli mukana koko liiketoiminnasta, eikä tämä ollut vain jotakin, mitä tuotekehitys kyhää piilossa kammiossaan. Näin kaikki ovat ottaneet tämän omakseen ihan eri lailla”, Luukko kertoo.

Asiakkailta innostunut vastaanotto

Oscarin nykyiset asiakkaat otettiin jo varhaisessa vaiheessa mukaan kehitystyöhön ja heidän näkemyksiään kuunneltiin tarkalla korvalla.

”Vaikka varsinaista järjestelmää ei vielä ollutkaan olemassa, pyrimme jo alussa ottamaan ensimmäiset asiakkaat mukaan keskusteluihin. Saimme heiltä arvokasta tietoa, mihin suuntaan on järkevää mennä”, Luukko sanoo.

Uusi järjestelmä on jo tuotantokäytössä ja uusia asiakasprojekteja on menossa useita. Asiakkaat ovatkin ottaneet uuden alustasukupolven innokkaasti vastaan. Se on ollut Luukon mukaan positiivinen yllätys.

”Asiakkailta löytyy luottoa, että pystymme tuottamaan heille sitä arvoa, mitä he kaipaavat.”

Luukko on projektin lopputulokseen tyytyväinen, mutta muistuttaa, että uuden alustan julkaisu on vasta ensiaskel uuteen. Tulevat kehitysaskeleet tähtäävät verkkoliiketoiminnan tekemiseen yhä laajemmin.

”Nyt keskitymme alustan roadmapin mukaisen kehityksen pyörittämiseen alkuvaiheen asiakaspalautteen, mittariemme ja suunnitelmiemme perusteella. Tulevaisuudessa tulemme tekemään myös portaalimaisia toteutuksia, joissa otamme koko liiketoiminta-alustassa olevan ERP-järjestelmän datan hyötykäyttöön ja luomme verkkoliiketoiminnan ratkaisuilla täysin uudenlaisia käyttötapauksia.”, Luukko valottaa jatkokehitystä.