Domain-nimen valitseminen ja yrityksen imagon suunnittelu

Domain-nimen valinta

Mikä on verkkokauppasi markkina-alue ja kielivaihtoehdot? Se on ensimmäinen kysymys, joka liittyy domain-nimen valintaan, jos haluat pyörittää samalla domainilla monikielistä verkkokauppaa. Tietysti joka kieliversiota varten voi myös varata oman domain-nimensä. Hyvä domain-nimi on helppo muistaa, lyhyehkö ja kertoo jotain verkkokaupan tuotevalikoimasta. Huomaa, että domain-nimen ei välttämättä tarvitse olla sama kuin yrityksen nimi.

Google rankaisee uusia domaineja hakutuloksissa ja ensimmäisten kuukausien aikana on käytännössä todella vaikeaa, ellei mahdotonta saada sivustoansa hakutuloksissa korkealle. Täyteen potentiaalinsa Google vapauttaa uuden domainin vasta muutaman vuoden kuluttua sen käyttöönotosta. Yksi vaihtoehto onkin ostaa jokin jo käytössä oleva domain-nimi; prosessi on huomattavasti monimutkaisempi ja tulee usein alkuinvestointina merkittävästi kalliimmaksi, mutta hyvänä puolena voi saada domainin, jota hakukoneet jo valmiiksi arvostavat, ja siten hakukonenäkyvyyden voi saada paljon nopeammin kuntoon, eli sitä kautta myynnin voi saada nopeammin rullaamaan nopeammin, ja investoinnin voi siten saada moninkertaisestikin takaisin.

Mieti ketkä ovat yrityksesi kohderyhmää? Minkä tyylisiä ja ikäisiä ihmisiä he ovat? Tämä on hyvä ottaa pohjaksi verkkokaupan imagon rakentamiseen; mikä on verkkokauppasi viesti ja tyyli, millainen on sen ulkoasu jne. Mikä on yrityksesi ”tarina”? Entä tavoite ja arvot? Voitko kertoa näitä asioita verkkosivuillasi, vai onko se toimialallasi tarkoituksenmukaista? Jotenkin verkkokaupan pitäisi joka tapauksessa pyrkiä jäämään asiakkaan mieleen, joko nimen, graafisen ilmeen tai imagon kautta.

Varaa myös rinnakkaiset domainit

Jos domain-nimeen sisältyy skandeja (åäö) tai väliviiva, niin varaa domainista versiot sekä skandien kanssa, että ilman, ja väliviivan kanssa, sekä ilman sitä. Varaa myös domainista versiot yleisimmillä maatunnuksilla (vähintään fi, com ja net). Eli jos päätät varata esimerkiksi domainin esimerkki-kauppa.fi, varaa myös domainit esimerkkikauppa.fi, esimerkki-kauppa.com ja esimerkkikauppa.com. Myös ainakin net-tunnus kannattaa varata, sekä kansainvälistymistä ajatellen mahdollisten kohdemaiden omat maatunnukset. Domainien rekisteröiminen on suhteellisen halpaa. Mutta jos jätät jonkun domaineista rekisteröimättä, voi joku kilpailijasi tehdä sen. Eli jos jättäisit edellisen esimerkin esimerkkikauppa.com -domainin rekisteröimättä, voisi joku kilpailijasi varata kyseisen domainin ja ohjata sen kävijät omaan kauppaansa. Sitten kun joku vanhoista asiakkaistasi muistaisi domain-nimen väärin (muisti sen olevan ”.com” vaikka se olikin ”.fi”), hän päätyy kilpailijasi kauppaan…

Kilpailuedut

Miten verkkokauppasi on erilainen ja parempi kuin kymmenet muut saman alan verkkokaupat? Kilpailuedut kannattaa miettiä tarkkaan jo ennen verkkokauppaprojektin aloittamista ja niitä tulee tavalla tai toisella tuoda esiin näkyvästi sivuilla. Sivuilla kävijät eivät tiedä kilpailuetujasi ennen kuin kerrot ne heille. Muista myös, että suuri osa verkkokauppasi kävijöistä ei tule etusivun kautta, vaan esimerkiksi hakukoneesta suoraan tuotesivulle – tärkeimmät kilpailuedut olisi hyvä siis tuoda esille myös siellä.

Kilpailuetuja voivat olla esimerkiksi:

  • Tuotevalikoima – myytkö jotain mitä kukaan muu ei myy, onko tuotevalikoimasi poikkeuksellisen laaja vai erikoistunut tietyn alan tiettyyn segmenttiin?
  • Toimialatuntemus – asiakkaat arvostavat asiantuntemusta. Toimialatuntemuksesta saa kilpailuetua myös yrityksen sisäisissä prosesseissa, markkinoinnissa ja ostoissa.
  • Tuotteiden toimitusvarmuus ja toimitusnopeus – Jos toimitat tuottet suoraan varastosta nopeasti asiakkaille, kerro se näkyvästi sivuillasi, myös tuotesivulla! Tämä on monesti yksi myynnin ratkaisevista tekijöistä.
  • Kotimaisuus – Suomalaiset arvostavat suomalaisia verkkokauppoja. Kerro siis sivuillasi, että kyseessä on Suomessa toimiva verkkokauppa. (Ulkomaille myytäessä sitä ei välttämättä kannata erityisesti mainostaa.)
  • Verkkokauppasivuston helppokäyttöisyys, selkeys, johdonmukaisuus ja luotettavuus.
  • Asiakaspalvelu, palvelutaso, reklamaatioiden käsittely – Nämä ovat asioita joilla voi helposti erottua edukseen. Jo pelkkä asiakaspalvelun puhelinnumero jokaisella nettisivulla näkyvästi esillä lisää verkkokaupan luotettavuuden tuntua merkittävästi. Puheluiden määrä ei välttämättä ole sen suurempi, kuin että jos puhelinnumero olisi piilotettu pelkästään yhteystiedot-sivulle. Sosiaalisen median aikakaudella reklamaatioiden käsittelytavallakin voi olla yllättäviä vaikutuksia. Jos hoidat asiakaspalautukset jne huonosti, voi se tuottaa negatiivista näkyvyyttä verkkokaupallesi. Sen sijaan jos hoidat reklamaatiot nopeasti ja vaikka poikkeuksellisen hyvin, voi asiakkaalle jäädäkin tapauksesta hyvä mieli ja hän palaa vielä uudestaan asiakkaaksesi.
  • Arvot: esim vihreät arvot tai hyväntekeväisyys – Esimerkiksi lupaus käyttää pelkästään ekologisia pakkausmateriaaleja tai luovuttaa euro jokaisesta tilauksesta hyväntekeväisyyteen.
  • Hintataso – hintakilpailussa on hyvät ja huonot puolensa. Jos kilpailet hinnoilla, muista pitää huolta siitä, että katteet pysyvät kuitenkin riittävän korkeina, ettet pelaa itseäsi pussiin. Ota huomioon, että hinta ei ole ainoa tekijä joka ratkaisee. Esimerkiksi, moni asiakas valitsee ennemmin luotettavan tuntuisen liikkeen kuin ostaa saman tuotteen halvemmalla jostain tylsän näköisestä verkkokaupasta, jossa ei ole edes asiakaspalvelun puhelinnumeroa, osoitetta tai muitakaan yhteystietoja näkyvillä.

Lisäksi on kilpailuetuja, jotka eivät suoranaisesti välttämättä näy asiakkaalle, eikä niitä pidä mainostaa asiakkaille, mutta jotka vaikuttavat merkittävästi yrityksesi kannattavuuteen ja ovat siksi myös luettavissa kilpailueduiksi:

  • Logistiikan sujuvuus, kustannustehokas ostaminen, varaston kiertonopeus, sujuva tilausten käsittely. Kokonaisuuden hallinta. – Kilpailuetuna voi olla myös yrityksen sisäiset prosessit, jotka eivät suoraan näy asiakkaalle. Ne näkyvät kuitenkin yrityksen tuloksessa viivan alla, ja sehän on tietysti tärkeintä!
  • Markkinointiosaaminen – Tämä kuuluu edellämainittuun yrityksen sisäisiin prosesseihin. Jos yrityksessänne on markkinointiosaamista niin paljon, että pystytte ajamaan kustannustehokkaasti suuria määriä kävijöitä verkkokauppaanne, se tuo runsaasti myyntiä ja on tottakai kilpailuetu.
  • Verkkokauppaliiketoiminnan osaaminen. Hallitsemalla suvereenisti verkkokaupan erityispiirteet ja mahdollisuudet, olet selvästi ison askeleen niitä kilpailijoitasi edellä, jotka eivät osaa hyödyntää verkkokaupan kaikkia mahdollisuuksia.

Miten sinun verkkokauppasi erottuu muista?

© Vesa Nippala